Naapuri luuli tekevänsä palveluksen

niittämällä pientareet.

Hän melkein juoksi,

  muutaman tuppaan puolesta,

näytti suruvaippaa, joka 

oli istahtanut viikatteen varteen.

Muuten tuokin on kohta poissa.

   Eikä palaa enää.  

                                 (Eeva Kilvelle)

Kivikesku, Nokia  (Kuva: AL)

Mietin runoa, joka ei onnistunut.

Kirjoitin toisen, vähän paremman.

Sitten keitin kahvin, aurinko siivilöi ikkunasta,

    täytin kupin toistamiseen.

Aurinko palasi pilveen

  mutta pimeys, väistynyt.

Pöytä. Tuoli. Vaimoni muotoilema savikulho.

Olin hetken yhtä

     mesoliittisen kauden kanssa.

Kivikesku, Nokia (Kuva: AL)

 

 

Meillä ei ole muuta yleisöä kuin toisemme 

  eikä muuta yleisöä kuin itsemme,

  pitäisi pyrkiä ettei ole kuin leikki,

joku ilmaantuu kesken runon,

        nenänpää käy ikkunassa –

emme pysty kiinnittämään heitä, 

        tai itseämme –

        yhä yksinäinen lause etsii 

       kohtaansa paperilla, pyyhkiytyy 

         sitä mukaa kuin kirjoittuu.

              Se saapui pimeästä,

                 rähjääntynyt juhlakulkue, häipyi kolistellen 

                   takaisin hämärään.

                                . . .

(Turun runoviikko, Laitilan kirjasto, 10.11.2020. Esiintyjät: Juha Kulmala, Hanna Storm & Arto Lappi. Yleisöä: 1 henkilö, joka ilmoitti ennen alkua  joutuvansa poistumaan kesken esityksen. Päädyimme lopulta lukemaan runoja toisillemme)

Salospohja, Vesilahti (Kuva: AL)

Harjoitan syystä, 

koverran hitaita säkeitä, 

ettei sisäinen automaattipiano heräisi,

    saisin vietyä sanani

       saksofonin läpi

     tietoisuudelta toiselle

etten alkaisi 

lisäillä runojen perään hymiöitä.

. . .

Kun ymmärrän että kaikessa

   on jotain teennäistä

voin kirjoittaa miettimättä,

Katso paakkua,

mullan yhteys on kuin meren,

puut huojuvat, aallot nousevat,

liikkeeseen juurtuvat

   meduusat,

runousopittomat poijut.

. . .

   Istahdan,

    jotta flipperinkuula

    palaa kentältä

    hiljaiseen koloonsa.

      Ja peli alkakoon

        tat tvam asi

. . .

        (tat tvam asi (sanskriitti): Sinä se olet)

  Salospohja, Vesilahti (Kuva: AL)

KOKOELMASTA POHJOISET TUULENPESÄT:

                    (Enostone, 2020)

 

On luotettava,

kevät ei ole ikuinen,

mutta on.

On työnnettävä 

sormet multaan, istutettava, 

  luotava lantakasan läpi.

Nähtävä kajastava valo,

jokin tuntematon kasvi sen suulla.

Ja mantra,

jota sopii jankata,

  luotettava.

 

Vesilahti, Narva (Kuva: AL)

Katselen Pirkankadulle,
näen nöösin sotkevan   
   rossarilla ylämäkeen       
 ja vanhan Aronpuron   
       sauvakävelevän rinnettä alas.

Ponnistelu pysyy,         
      mutta pitääkö kirjoittamisen
olla näin yksinäistä     
koko matkalta. Kyllä.   

Bermudan kolmiossa.   
   Jotain tapahtuu               
kun mitään ei tapahdu.



                      Vaklaan pihalle aikasee  
                                           (Otsikko: Kari Aronpuro: Saa tulla (1996))

Kermankoski, Heinävesi  (Kuva: AL)

Häntä pidetään kahjona
  kun hän lakaisee edeltä
  tien jolla kävelee.

Mielensä, jainalainen makrolinssi,
  läheltä kuvattuna kirpuista
  kuoriutuu lumottuja hirviöitä.

On ystävällistä olla tallomatta,
   etteivät tule uniin.



                     Nekalan korkean taivaan alla etana, matkalla 
                           (Otsikko: Kari Aronpuro: Pietas, 1994)

(Kuva: AL)

(Kari Aronpuro tänään 80 vuotta. Tavanomaisen onnittelun sijaan
 runo otsikkoon "Ihmetys", Karin & Marran yhteisviritykseen)


Ihmetys tulee
  miettimättä,
loppumattomat aiheet

kuten se
kun puhutaan luonnon kutsuvan
ja tarkoitetaan
  tarpeilla käyntiä.

Miten voin sanoa
    rakkaani
tarkoittamatta muuta.

Sama kirkas väri
himolla, intohimolla,
 mullan vihreä peitto.

                           
                     Ihmetys

Valokuvan runo: Kari Aronpuro, Kuva: Marra Lampi

Ruuhkaisa silta,

  virta yli virran.

Nojaan kaiteeseen,

  mietin kanoottia,

jonka päästäisin irti.

              (Gösta Ågrenille)

Suomujärvi, Patvinsuo  (Kuva: AL)




Runo kokoelmasta POHJOISET TUULENPESÄT  (Enostone, 2020)
Julkistus 5.9 Työväenkirjallisuuden päivä, Tampere

Pirkankatu, Tampere  (Kuva: AL)

Jos luonnotieteelliseen saisi näytille

täytetyn Jumalan, ja viereiselle jäätelökioskille

  olisi silti pidempi jono.

Järkkyisikö maa, saisimmeko

tuta hänen vihansa, vai kuulisimmeko

  tuulessa lempeän henkäyksen --

Lapseni, käyttäkää

roponne tuulihattuihin, tahmatkaa sormet

  ettei teitä edes lasketa museoihin.

Juoskaa tämä päivä,

pitäkää aurinko päänne päällä, murehtimatta

  illan kimmeltävää viikatetta.

                                              ( Inspiraatio: Kimmo Kaivanto:

                                                 Moraaliton maisema 1970)

Näsikallio, Tampere (Kuva: AL)

  Kun haravoisi
   tuuli, veisi naapurin
   puolelle, miettii
   puutarhuri kirsikan
   kukkia ihaillessa.
         . . .


              ( Ps. Kuvassa ei ole kirsikka!)

Kauhaneva  (Kuva: AL)

Aamulla niihin
herää, tuulikelloihin,
aamulla vasta
kun soivat herkimmillään
ja olen unessa
kyllin monesti kierinyt 
   itseni ympäri.

Syntyjä: keveimmästä
kosketuksesta syvin kirkaisu,
kiirivät kurjet,
    laulujoutsenet,

Cantus Arcticus, ja vihdoin
    kaartaa taivas,

 kun kaamoksen yli on heilahtanut
    aurora borealis,
suurimman linnun siipi.



                          Cantus Arcticus


   Arto Lappi: Pohjoiset tuulenpesät (Enostone, 2020)
     
      Otsikko: Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus (1972)

Rauhaniemi, Tampere  (Kuva: AL)

Vaikka luen
ruumisrekkojen jonoista Lombardiassa,
minut havahduttaa tilastotieto:
61 % menehtyneistä on miehiä.

Synnyttäjä on
siittäjää tärkeämpi.

Kävelen alas rantaan
hiukan kumarammassa, uitan jalat,
annan niiden kuivahtaa
  auringon syleilyssä.

Tarvitseeko valo
  erottuakseen
tunnelin ympärilleen,

enkä minä tiedä
kohtaanko vai kiellänkö tosiasiat
kirjoittamalla niistä runoja.
                 . . .

Kaupinoja, Tampere  (Kuva: AL)

Mietiskelen
aamuin, illoin,
auringonnousun, laskun hetkellä
siirryn toisesta toiseen.

Mutta armo ei kysy aikaa,
kyyneleet kastelevat minut
   vasta kun tartun
yksinkertaiseen toimeen.

Synny tyyneys.
     Kuoriudu sipuli,
   lohko kerrallaan.

Pannulle nostettuna,
kuin sateen jäljiltä kuullotut.

Ja minä olen
      samaa haketta.
   On rannatonta.
         . . .

Kauppi, Tampere  (Kuva: AL)

Ruttonaamio.
Ymmärrätkö, pidä se
irti kasvoista,
vaikka vihreät silmät
kuinka välkehtisivät.
           . . .

Patosilta, Tammerkoski  (Kuva: AL)

Albert Einstein tarrasi
haastattelijaa käsivarresta, alkoi puhua
naapurissaan asuvasta leipurista,

kuinka hän kesyttää kaaoksen,
   vaivaa sen taikinaksi,

hänen kuohkeat croissantinsa
miltei kumoavat painovoiman,
ne ovat pitäneet minut jo vuosikymmeniä
   aamujen syrjässä.

Tässä on suhteellisuusteorian juuri,
Albert viuhtoi, tämä tulee
ensimmäisenä
    ja tärkeimpänä ymmärtää.
                 . . .

Pyhäjärvi, Tampere  (Kuva: AL)

Pelkään, minä,
kylmän kallion kyljessä.

Yhtä monta kertaa
kuin olen pessyt käteni,
olen pelännyt, eli jatkuvasti,

enkä pelkästään
itseni puolesta, pelkään
että saatan toimia kuoleman välikätenä,
   itseni tietämättä.

Pelkään, saan sanoa
sen ääneen, eikä auringonpaiste
   hälvennä sitä.

Se vain paistaa,
hirvittävänä,
   kultainen sinfonia.

. . .

Kaupinoja, Tampere  (Kuva: AL)

   Aamuöiset viserrykset
    tunkeutuvat jo uniin, on vasta
      kevätpäiväntasaus,
   
    mutta kirjoitan mitä tahansa
      kaikki tuntuu naiivilta
    tässä kärsimysten maailmassa.

     Lausuessa olen
     vielä teennäisempi.

     Puhaltaa sanatta.
     Coltrane, kunnes kiurut.


                  . . .

Kehräsaari, Tampere  (Kuva: AL)

Mies on täyttäjä,
nainen pysyy edellä,
hänellä on tyhjä tila,
  jonka perässä
kuljemme kuin eläimet.

                Katsokaa koiraa,
                joka merkitsee kaiken.

Olen kirjoittanut
ajattelematta itseäni sukupuolena,
etten olisi häilyvä haamu,
  silmissä ainoastaan
limakalvojen kangastus.

                Seinässä on virtsaläikkä.

Luen Minnan päivänä
Tuaa*, Cajn suomennosten kautta,
ja ymmärrän,
  tämä tasa-arvon päivä
kuuluu myös minulle.

                Vieressä on ovi,
                siitä astuu ihminen.

                             
         (19.3.2020 Minna Canthin päivänä)


                            * Tua Forsström: Hevosten parissa vietetyn yön jälkeen 
                                    (Suomennos: Caj Westerberg)

Siikaneva, Ruovesi  (Kuva: AL)

               KARANTEENI



Poliisi asteli seinustalle
asettuneen vanhuksen luo.

  - Sisälle rouva, nyt on niin, että
jopa laavujen ympärille kiedotaan eristysnauhaa.
  Saati sitten teidän vanhojen honkien.

Vanhus alkoi lausua säkeitä:

Mikä on epätoivon kesto: 
hetki, ja sitä seuraavat hetket, 
  niiden väliin 
  lämpimät säteet iskevät kiilaa...

  - Minun on hengähdettävä tovi
 päästyäni omin jaloin tähän. Pois varjostamasta.

   - Jos tämä tarkoittaa lähtöä,
   minä annan latvani levitä, sulan
        suoraan aurinkoon.

                                 
.

Siikaneva, Ruovesi  (Kuva: AL)

Barokin perusta
voidaan purkaa räjäyttämällä
niin ettei yksikään tiili
lennä kadun toiselle puolen,
    hidastetusti,
viulunjousien sahatessa.

Vaikka oletus on

ettei ketään ole sortumisaikaan sisällä,

viipyilee mieli, tunteet

nuottitelineen äärellä,

   häilähtää

ikkunassa Purcellin haamu.

   Silti käsi

   painaa napin pohjaan.

   Jokaisen tahdin

   on seurattava ajallaan.

                                The Draughtsman's Contract

                                (Arto Lappi: Pohjoiset tuulenpesät, Enostone, elokuu 2020)


                                            ( Otsikko: Michael Nyman: Draughtsman's Contract, 1982)

Hauhuu, Virrat (Kuva: AL)

Haluaako se sitä,
elämänmittaista coitusta.

Kuoren alle, pehmeään lihaan
tunkeutuu hiekanjyvä,
eikä raakulla ole muuta mahdollisuutta,
   erittää sen päälle helmiäistä,

kehittää helmeä, kerros kerrokselta.

Tarinani, simpukan tarina,
sen läpi virtaa joki, se puhdistaa veden,

hamuan ylleni
peitoksi paperiarkkeja, toivon 
  että runous elättäisi.

Potkaisen ruuhen järvelle,
  olen jo hukkunut siihen,
  kimmeltävään ikuisuuteen.

                        A River Runs Through it

                     Pohjoiset tuulenpesät (Enostone, elokuu 2020)

Ps. Otsikko on Mikko Iivanaisen samannimisen 

      levyn nimikappale. "A River Runs Through It"
         on tuore levy, tämän vuoden julkaisu.

Kauhaneva  (Kuva: AL)

Viritän iltanuotion
tunturin kupeeseen, painan kämmenet 
kuuman teekupin ympärille.

Sillä on korva
joka kuuntelee, mutta minulla           
ei kysymyksiä.

Yhtä hyvin voisin
olla huoneessa, jossa joku
nostaa sormensa klavikordin koskettimilta, 
   sen hetken 
      hiljaisuudessa.

Raukeus jäsenissä.
Puinen kuksa, puiden   
   äänet ympärillä.


                      The Sounds of Silence


             (Arto Lappi: Pohjoiset tuulenpesät (Enostone, elokuu 2020))

Kaupinoja, Tampere (Kuva: AL)

Kulkea erämaajärven rantaan,
   kuulla kuikan dobro

kluui-ko – kluui-ko – kluui-ko – kluii

Bluesissa on kyse kierrosta,
kolmesta soinnusta,
   kahdestatoista tahdista,

vaeltamisesta vuoden
jokaisena päivänä, putoamisesta 
   yli kartan reunan

   hetkeen jossa olet,

olet nähty, näet
   sinisen silmän, josta
   taivas itsensä peilaa.



                             Sáivui


            (Arto Lappi: Pohjoiset tuulenpesät, Enostone, elokuu 2020)

_______________________________ 

Sáivo (pohjoissaame): Järvi, jolla on kaksi                      

pohjaa. Se voi myös tarkoittaa 

         kuolemanjälkeistä henkimaailmaa. 

         (Runon otsikko on Ulla Pirttijärven samannimisestä kappaleesta)

(Bafe's Factory /Nordic Notes 2019)

. . .

Näsijärvi, Tampere  (Kuva: AL)

Olen kulkenut
jälkiä jättämättä
luonnollisen tien,

mitä nyt kaivertanut
muutaman uoman
     - kastepisara

. . .

Alhaalta käsin
     ylhäältä leijailleena
   valaistu metsä

. . .


Haukan sukellus.
Hetken päästä taivaalta
leijailee höyhen,
untuva untuvalta
sataa lämmintä lunta.

           . . .

Kaleva, Tampere (Kuva: AL)

Omenavarkauden sijaan pojat kujeilivat
haukkomalla muutaman hedelmän karaksi
   irrottamatta niitä oksilta.
   Siihen tarvittiin jo tikkaita.

Puutarhan omistajaa
tämä ei huvittanut, hän vahti illat puutaan
   talikon kanssa kuistilla.

Muutaman korillisen hän keräsi,
loput kymmenen päätyi kompostiin.

Ukosta oli tullut lapsille
   ahneuden perikuva,
hänelle oli annettu nimi
valaistuksen pahin vihollinen.
. . .