Näsijärvi 1 (Kuva: AL)

Korkein pilailee mielellään.
Hänelle sepitetyssä pyhässä kirjassa
ei ole tippaakaan huumoria.
                . . .

Samurai pyyhkäisee
rievulla verestä noruvan katanan,
siirtyy puutarhan perälle teeseremonian
  ja haikurunojen pariin.

Varhainen aamu, vielä synkkä yö.
Rauhaisan mietiskelyn kautta
pappi nousee saarnastuoliin,
  raapii tulikiveä kirkon katosta.

Ei runoilijakaan juuri vitsaile.
Ajatukset rocktähteydestä
häiritsivät minua koko nuoruuteni.
   Eivät ne  ole vieläkään jättäneet.
                . . .

   Peili ei riku,
    ja tarkasti katsoen
    erotan kaiken
    mikä pisaroi mielen
    valkealle lumelle.
               . . .

Harvinaista löytää runoilija,
joka ei ole kirjallisuudenopiskelija.
Tämä sallitaan muutamalle
elämänoppineelle vanhukselle.
               . . .

    Viihtyisä rinne,
             istutettu menneitä
          hetkiä täyteen.

Näsijärvi 2 (Kuva: AL)

Näsijärvi 3  (Kuva: AL)

Rauhaniemi (Kuva: AL)

Edessä kaamos
kuin ikoni jonka kokoa en käsitä.
Rukous, etten
tekisi hämärästä ja hiljaisesta
taustaa hälylleni,
että kerääntyvä pimeys
säteilisi myöhemmin valona.
Aika sytyttää kynttilä eläville.

Tuhise, jotta saan suunnistettua
    takaisin kylkeesi.
. . .

Rauhaniemi (Kuva: AL)

    Näin syntymäpäivänä, haiku 
    jokaiselle alkaneelle vuosikymmenelle:

Eihän leikitkään

ilman sääntöjä, leikin

että olisi.

        . . .

Siiven särähdys

lentokalan noustessa

hiljaisuudesta.

         . . .

Nostokurjiksi

nimitän nämä linnut.

Niin piristävät.

         . . .

Katusoittaja

potkii kuppiaan, johon

vihmoo vain sade.

          . . .

Kuin sähköjohto,

muurahaisten vaellus 

seinän raosta.

           . . .

Syysiltaan noussut,

omenapuun oksalla

valkea kuulas.

          

(Kuva: AL)

Tammerkoski, Tampere (Kuva: AL)

22.10.2019

Se oli irti
jo laiturissa kiinni.
Saan laskea
matkaan pelkän köyden.

Ulapalla jäät,
lasimaalaus helää,

ja käyn selaamassa albumit,
kunnes löydän kuvan:

Siinä soutajaton ruuhi,
   hiekalle vedetty,
ja tunnen odotuksen, joka
on nyt päättynyt.


                       (Aila Meriluodolle)


23.10.2019

Jokin runon ideassa jäi mielen pohjaan, se lähti elämään ja muuntui jälleen:


Vaikka haapio on köyteen sidottu,
se on silti virrassa,
nuoran mitan irti laiturista,

ei temmo, soutajaton,
  odottaa vain
jonkun asettuvan tuhdolle,

melovan itsensä kauemmas,
ulapalle, jossa alus kuin alus lipuu
      lehdenkaltaisena.


                      (Omistus sama kuin edellä)

Rauhaniemi, Tampere (Kuva: AL)

Ultramariinin yllä kurjenvalkea,

väkänen kärjessä näyttää auralle suuntaa.

Ne entävät takaisin kevääseen,

syksy jää tänne, kansituolin pohjaan.

                  . . .

Ei värettäkään,

silti ne varisevat.

Mikä huijari,

kuulaus, odottaa vain

halkaisevaa lehteä.

Näsijärvi, Tampere  (Kuva: AL)

Kaunispää, Inari  (Kuva: AL)

Nousevat esiin
sumusta, hiihtohissit
talviteloilla.
Perässään helle, jossa
ei hyttynenkään liiku.
. . .

Fiellun putous, Kevo (Kuva: AL)

Sunnuntaiaamu,

kuljen kirkonkellojen

tahtia metsään.

Avautuu lepopäivä,

tyystin saarnaton ovi.

. . .

  

Rauhaniemi, Tampere

Sydänkäyrässä
laaksoja, vuoristoja.
Paluun portilla
korret taipuvat liki,
piirtävät taivaanrannan.

      (Kirsti Simonsuurelle)

Elokuvateatteri Niagara, Tampere (Kuva: AL)

Napsuttamalla
sormia hiljaisuuden
rytmi katoaa.
Valo on jo huoneessa,
huomiomme ei.
        . . .

Pajasaari, Tampere  (Kuva: AL)

Lätäkönreuna, jyrkänne,
jolta näen syvemmälle.
Taivaankuvan, vaikka litteäksi taotun.
En haaveile matkoista
kielekkeille, mieli avartuu
  jo katsoessa jalkoihin.
Sama askeleen matka,
putoan, tai kastelen varpaani.
. . .

Lapinniemen satama, Tampere  (Kuva: AL)

Jäät vapautuvat
eikä rannoilla vielä
kahlehdittuja,
laivoja, lähtöjä,
kesään unohtuneita.
. . .

Tammerkoski, Tampere  (Kuva: AL)

Temppelin valo vuoti

huoneeseen särisevän kuvaputken kautta,

ja vaikka opimme ennen pitkää 

täyttämään ruudun 

   taidokkailla juonenkäänteillä,

saimme näyttöihin kunnollisen tuumakoon,

ei kestänyt kauaakaan

kun aloimme jälleen nuokahdella televisioiden äärellä.

Ei meitä voinut auttaa

    kukaan keski-iässämme.

. . .

Rauhaniemi, Tampere  (Kuva:AL)

Ponnahduslauta,
näkyy pelkkää sumua.
Jossain on vettä,
tällä tietoisuudella
vain ilmalento varma.
. . .

Siilinkari, Tampere  (Kuva: AL)

Valaistu pimeydellä, tai rävähtävin lampuin.

  Ja huone on sama.

Sitä hämärä tarkoittaa, silmät
totuttautuvat, löytävät omia aikojaan kynnykselle.

. . .

Käpylä, Tampere (Kuva: AL)

Tuli vasta sytytetty kamiinaan.

Pidän viileässä tuvassa kämmeniä 

kuuman teekupin ympärillä, annan 

yhteen liitettyjen sormien sulaa.

Kupissa ei ole korvaa, joka kuuntelisi,

eikä minulla kysymyksiä.

Hetken ihmettelen hämärää, joka kietoo lempeästi, 

alan ripustaa vaatteita kuivamaan.

. . .

Laatikosta sattui käteeni Tuli & Savun numero 1/1998. Tässä 21 vuoden takaisessa lehdessä on ilmestynyt runodebyyttini, runosarja "Pieniä miehiä", 3 runoa. En ole tätä nykyä mitenkään innostunut niistä, ne eivät yksinkertaisesti puhuttele minua. Yhtäkään en kelpuuttanut valittuihin runoihin, joka on tällä hetkellä painossa (Taivaanpohjassa laulavat valaat, Valitut runot 2000-2018, Enostone, 2019).

Ajattelin leikkimielellä katsoa, mitä nyt kirjoittaisin samoista ideoista. Löysin kaksi hyvää lausetta:  Hänet haudattiin kutistuneiden hautausmaalle, joka ei eronnut muista kuin suurennuslasilla. / Istuu muistini rappusilla sanomattoman surullisena.

              KUTISTUVA

Joka aamu kutistuva mies
sai koota miehisyytensä rippeet,
kertaakaan hän ei pysähtynyt miettimään
mistä kutistuminen johtui.

Kun hän oli alkuperäisen kalunsa mittainen,
hän keksi käyttää itseään dildona. Enempiä miettimättä
hän ujuttautui kondomiin, ja tukehtui kuoliaaksi.

Ei ehtinyt sikistyä mikroskooppiseksi,
   nyökkäilivät toiset kutistuvat.

Hänet saatettiin haudata
asiaankuuluvin menoin kutistuvien hautausmaalle,
joka ei eronnut muista
    kuin suurennuslasilla.
. . .

Ohjaaja istuu muistini rappusilla
sanomattoman surullisena.
Syntymäpäivät, häät, hautajaiset,
hän on pilkkonut
vanhat kaitafilmit jalkojensa juureen.

Sillä hetkellä kun sormet
kurovat povesta taskumattia, hän tajuaa
hamuavansa sydäntään.

Käsi pysähtyy kesken matkan,
hän jää kuuntelemaan.
Oliko se satakieli. Kyllä, liverrys talon takaa.
Se ei laulanut enää Viidan runossa.
. . .

Tankana:

Aitan päädyssä
hämähäkinverkkoja,
aamuinen saalis
minä. Jaksan tuijottaa
sen minkä pilkehtivät.
. . .

Nelisäkeenä:

Aamu, aitan päädyssä
hämähäkinverkot, saaliina minä,
jaksan tuijottaa
niin kauan kuin pilkehtivät.
. . .





Matkalle mahtuu kaikenlaista. Näiden runojen arvo oli siinä, että pieni näkyväisyys sai minut jälleen kirjoittamaan runoja toden teolla. Ei mennyt kuin 3 ja puoli vuotta kun Jarkko Laine soitti minun voittaneen esikoiskokoelmallani Runo-Kaarinan.