skip to main |
skip to sidebar
Sade pisaroi
ikkunalautaan, pitää
sisällä pitkään,
hiljentää levottoman
sydämen tunnelmoimaan.
. . .
Kenties tunnen
paremmin luomesi kuin
sinut, heikolti
on viittoja kartassa
ihmiseen johtavassa.
. . .
Mitä hiljempaa
itse, sen kaikuisammin,
kumeammin soi,
kopistaa palokärki,
latvoissa askeltaja.
. . .
Jos oikein keskittyy
tähän unessakävelyyn,
astuu rohkeasti nuoralle -
aivojen turvaverkko
voi antaa myöden.
Pudottaa järkeilyn.
Voi tulla kutitetuksi
hymyn sulalla jalkapohjiin.
Nauraa itsensä hereille
omissa lakanoissaan.
Havahtua hiestä märkänä
ja luulla nähneensä pahaa unta.
. . .
Katsoi ensin kuvaansa,
sitten taivasta, pilvenriekaleita.
Lopulta tyyni pinta
vei lävitseen tutkielmaan hiljaisuudesta.
. . .