MIELESSÄ UUSI EVANKELIUMI

En ajattele kolmea viisasta, 

ajattelen raskautta, Mariaa, joka 

kaiken viisauden valittamatta kantoi,

ja kuinka hänet leikattiin

synnyttäessä ulos tarinasta.

Joka joulu palaamme kuitenkin

äidin helmoihin, kukkuraisen pöydän ääreen,

ja saamme anteeksi

koko vuoden ajalta

kaikki turhat juhlavuudet.

. . . 

On korkein
sentään lapsille armollinen.
Heidät on jätetty
kiipeilemään
mietiskelysalin ulkopuolelle.

Ja penkkiin istutettu
kuuntelee kuinka omenat
kopisevat nurmeen.
. . .

Rinteessä mänty,
kallistus kohtisuora
taivasta vasten.
Ja suoruuden mittana
runko, juuret ja latva.
. . .


Katselen poliitikon
kiemurtelua kysymysten edessä.
Alan jostain syystä miettiä Darwinia,
hitaasti kehittyvää selkärankaa.
. . .

Kun hoksaa vanhan nuotiopaikan
löytää myös teltalleen
sen ainoan kivettömän kohdan.
Tietää, siinä on nukuttu vuosituhansia.

Voi käydä niin että tyyneys
tarraa, istuttaa tulen ääreen.
Ja sinä iltana ovat jäsenet raukeat,
uni makeaa, oravaista.
. . .

Luutansa tanssii,
vaikka vanhus köpöttää
itse perässä.
Ja askel askeleelta
käytävä alkaa kiiltää.
. . .

Onko kyseessä ihme,
vai täysin luonnollinen asia.
Vai onko jako
keinotekoinen, halkaistu omena.

Molemmat puolet,
viisastelee kurniva vatsa aivoille.
Se ei epäile, kanonisoi kaiken
minkä sisään ahtaa.
. . .

Kalojen tapaan
pysyy runo tuoreena
päivän tai kaksi.
Ei auta, vaikka ahtaisi
kirjaan, pakastaisi.
. . .

Lentänyt kanteen kaukaa,
pudonneen lehden kohokuva.
Sivelemään jäänyt sormi
unohtunut selailemaan mielensä kirjaa.
. . .

Miksi yrittäisin loitsia
käärmeen notkeutta tavalliseen keppiin,
vaipua kuvitelmiin miehekkyydestä.

Enkö voi vain olla suora,
tukea köynnöstä,
ellen voi olla itse köynnös.
. . .

Löytänyt buddhaluonnon.
Katsoimme vilkaisten
kuin kiiltomatoa yössä.

Vaikka ympärillään
oli kaikki raapaisupintaa,
kokonainen pimeä.
. . .

Olenko itäinen, vai läntinen kulkija.
Kummassa kädessä kulloinkin pitelen sauvaa.
Ristiriita, josta en osaa päästää irti.
Samoin kuin pysähtymätön kulkeminen, taukojen tähden.
. . .

Yksi ajatus
olisi, tyyni järvi
ei anna myöden.
Laskevan viime säteet
naulitsevat paikalleen.


(Luirojärvi 24.7.2012)
. . .

Hän poimii valikoimatta
puolinuotit, neljäsosat, kahdeksasosat.
Sulattaa kaiken möykyksi,
jonka läpi verenkierto ei kulje.

Tehosekoitin, tyylitajuttoman lempisoitin.
. . .

Huoneen hiljaisuus
aina kyllin avara
kuunneltavaksi.
Kuin kaikki ummehtunut
olisi tuuletettu.
. . .

Viriää tyven,
helkkyy tuhansin peilein,
niin lähtee käyntiin
tämäkin aamu. Sanat
taas miltei tarpeettomat.
. . .

Hankaan sanomalehdellä ikkunalasia.
Samalla tavoin kirkastaa runo mielen.
Kiillotus, ja kirjainrivit
häivytetään sivummalle, vähin äänin.
. . .

Kuin aavistellen
jalkoja - muurahainen
kourua pitkin.
. . .

Katusoittaja
potkiskelee itsekin
tyhjää kuppiaan.
. . .

Kumarruksensa
jokaiselle ovelle -
postinkantaja.
. . .


Kevään merkkinä
ensimmäisen kärpäsen
annetaan lentää.
. . .

 
Silmissä paljas tasanko,
kunnes jokin alkaa erottua.
Näet kivet, korret, 
hiljaisuuden sydänkäyrän.

Tarkentuu piirrin.
Kyllin läheltä katsottuna 
näet kaiken olleen yhtä vuoristoa.
. . .

 

Katettu vainajan tarhaan.
Nyt hän on itse valoa,
tulikärpästen kipinöita.
Sallii hämärän, metsänväen
käydä tervehtimässä.
Kunnes tuokkoset 
ovat tyhjät, tyhjentymättömät.

(Lassi Nummelle 14.3.2012)
. . .

 

Yöpakkasia,
ritinä anturoissa.
Aamu aamulta
kuin puhaltaisi korvaan
helisevämmän soinnin.
. . .

 

Baarin ovella
varis löytää apetta
oksennuksesta.

. . .

Terhakat silmät,
urpiainen pyrähtää
varpujen päissä.

. . .

 

Luulin lukeneeni:
miehen salattu voima.
Olikin: mielen salattu voima.
Ei miehellä sellaista ole,
työkalulaatikossa on työkaluja.
Nainen on hehku peiton alla,
mies vuotava siemen.
Silti tämä on ylistys
känsäiselle karheudelle,
pihaan vieritetylle lohkareelle.
. . .