Umpitien merkki.

     Vaikka asfaltti vaihtuu

   apilaketoon.

. . .

Peukalo, etusormi,

pinsetit poimivat tyhjää.

Oksan silmussa pisara,

   kuka muu

heijastaisi sinut

kuin se, jonka on

  annettava olla.

Tammerkoski, Patosilta (Kuva: AL)

 

Naapuri luuli tekevänsä palveluksen

niittämällä pientareet.

Hän melkein juoksi,

  muutaman tuppaan puolesta,

näytti suruvaippaa, joka 

oli istahtanut viikatteen varteen.

Muuten tuokin on kohta poissa.

   Eikä palaa enää.  

                                 (Eeva Kilvelle)

Kivikesku, Nokia  (Kuva: AL)

Mietin runoa, joka ei onnistunut.

Kirjoitin toisen, vähän paremman.

Sitten keitin kahvin, aurinko siivilöi ikkunasta,

    täytin kupin toistamiseen.

Aurinko palasi pilveen

  mutta pimeys, väistynyt.

Pöytä. Tuoli. Vaimoni muotoilema savikulho.

Olin hetken yhtä

     mesoliittisen kauden kanssa.

Kivikesku, Nokia (Kuva: AL)

 

 

Meillä ei ole muuta yleisöä kuin toisemme 

  eikä muuta yleisöä kuin itsemme,

  pitäisi pyrkiä ettei ole kuin leikki,

joku ilmaantuu kesken runon,

        nenänpää käy ikkunassa –

emme pysty kiinnittämään heitä, 

        tai itseämme –

        yhä yksinäinen lause etsii 

       kohtaansa paperilla, pyyhkiytyy 

         sitä mukaa kuin kirjoittuu.

              Se saapui pimeästä,

                 rähjääntynyt juhlakulkue, häipyi kolistellen 

                   takaisin hämärään.

                                . . .

(Turun runoviikko, Laitilan kirjasto, 10.11.2020. Esiintyjät: Juha Kulmala, Hanna Storm & Arto Lappi. Yleisöä: 1 henkilö, joka ilmoitti ennen alkua  joutuvansa poistumaan kesken esityksen. Päädyimme lopulta lukemaan runoja toisillemme)

Salospohja, Vesilahti (Kuva: AL)

Harjoitan syystä, 

koverran hitaita säkeitä, 

ettei sisäinen automaattipiano heräisi,

    saisin vietyä sanani

       saksofonin läpi

     tietoisuudelta toiselle

etten alkaisi 

lisäillä runojen perään hymiöitä.

. . .

Kun ymmärrän että kaikessa

   on jotain teennäistä

voin kirjoittaa miettimättä,

Katso paakkua,

mullan yhteys on kuin meren,

puut huojuvat, aallot nousevat,

liikkeeseen juurtuvat

   meduusat,

runousopittomat poijut.

. . .

   Istahdan,

    jotta flipperinkuula

    palaa kentältä

    hiljaiseen koloonsa.

      Ja peli alkakoon

        tat tvam asi

. . .

        (tat tvam asi (sanskriitti): Sinä se olet)

  Salospohja, Vesilahti (Kuva: AL)

KOKOELMASTA POHJOISET TUULENPESÄT:

                    (Enostone, 2020)

 

On luotettava,

kevät ei ole ikuinen,

mutta on.

On työnnettävä 

sormet multaan, istutettava, 

  luotava lantakasan läpi.

Nähtävä kajastava valo,

jokin tuntematon kasvi sen suulla.

Ja mantra,

jota sopii jankata,

  luotettava.

 

Vesilahti, Narva (Kuva: AL)