Jos oikein keskittyy
tähän unessakävelyyn,
astuu rohkeasti nuoralle -
aivojen turvaverkko
voi antaa myöden.

Pudottaa järkeilyn.
Voi tulla kutitetuksi
hymyn sulalla jalkapohjiin.
Nauraa itsensä hereille
omissa lakanoissaan.

Havahtua hiestä märkänä
ja luulla nähneensä pahaa unta.
. . .

Katsoi ensin kuvaansa,
sitten taivasta, pilvenriekaleita.
Lopulta tyyni pinta 
vei lävitseen tutkielmaan hiljaisuudesta.
. . .

 
Kuin veden tyyneys 
pehmein käsin sivelty pintaan.
Nukkuvan levollisuus,
ikuisempi Carraran marmoria.
. . .

 
Tehdessä kuviin pieniä murtumia
voi koputella itsensä läpi
ennenkuin seinästä tulee ikonostaasi

ja sitä yrittää vain pitää pystyssä,
kulissia itsensä
ja todellisuuden välillä.
. . .

 
Maalasi huulensa hymyyn,
liimasi poskipäilleen kyyneleitä.
Huomasi erään esityksen jälkeen 
niiden takertuneen silmien alle.
Tämän jälkeen 
hän kulki kaikkialle itkevänä.
Ja se herätti vain tirskahduksia.
. . .

 
Diktaattorit torjuivat sukupuolitaudit
koskemalla vain neitsyihin.
Hempeimmän kukan
luovuttanut suku luvattiin aateloida.
.
Vaikka tosiasiassa heidät 
talutettiin mestattavaksi,
ettei tytölle jäänyt 
kenelle juoruta valtakunnan asioita.
. . .

Wumenkuania lukiessa:


Ojenna kukka
odottamatta hymyä.
Mutta kuinka teet sen
katkaisematta vartta.

Kuinka voi tarjota
muuta kuin kädenheilautuksen
suuntaan tai toiseen.
. . .


Ps. Sain juuri käsiini Kai Niemisen tuoreen suomennoksen Wumenkuanista. Wumen Huik'ai: Wumenkuan - Aukottoman portin puomi (Basam Books, 2011). Hieno kirja! Upea suomennos!