MITEN TULEVA KOKOELMA VEDEN
ÄÄRET (MAALISKUU 2018, ENOSTONE) ON SYNTYNYT
Lähdin alunperin tekemään Veden
ääristä jatko-osaa edelliselle kokoelmalle, Sulavesien
tanssille. Lähtökohtana oli vesielementti. Yhtenä päivänä
satuin selailemaan Jyri Schreckin esikoiskokoelmaa Lumi,
katselin runojen otsikoita, ja mietin samalla millaisia runoja itse
kirjoittaisin samoihin otsikoihin. Schreckillä kävi niin, että hän
jätti kolmen ensimmäisen kokoelman jälkeen runonsa otsikoimatta. Itse taas olen alusta lähtien, muutamaa yksittäistä
lukuunottamatta, kirjoittanut ilman otsikoita.
Harjoitusta tähän taitoon on tullut
viime aikoina yllin kyllin. Olen synnyttänyt kirjan verran elimäkeläisiä
sananselityksiä tamperelaissanastoon. Tampere-Seuran kustantama
Pökhölmistä päivää on silkkaa otsikkoon
kirjoittamista, siitä löytyy yli 600 nimen alle nikkaroitua selitystä.
Päätin Jyri Schreckin kautta
haastaa itseni ja katsoa mitä saan aikaan. Samalla oli itsestään
selvää, etteivät omat runoni tule liittymään Schreckin runoihin millään tavoin. Otin käsittelyyn pelkät otsikot, löyhästi. Ja sijoitin otsikot vasta runojen jälkeen, jolloin niistä ei
tule liian hallitsevia, ja runot voi lukea myös ilman niitä. Oma
leikkinsä syntyy, kun jää miettimään miten otsikko liittyy runotekstiin.
Minulla oli mielessäni Bo
Carpelanin kokoelma Kleen taulun nimi, joka sisältää
Paul Kleen taulun nimien inspiroimia proosarunoja. Tuo kirja
on mielettömän hieno, täynnä leikkisää kieltä. Kymmenkunta
vuotta sitten muistan yrittäneeni innostuneena tehdä runosarjan
”Carpelanin kirjan nimi”, mutta en saanut tuolloin ideaan otetta. Asia vaati kypsyttelyä.
Toisena kävi mielessä Väinö
Kirstinän kokoelma pitkän tähtäimen LSD-suunnitelma,
jonka runot on kirjoitettu ja järjestetty kirjastoluokituksen
mukaan. Kirstinän kirja sisältää hauskoja oivalluksia,
esimerkiksi luokkaan 73 (Kuvanveistotaide) on nikkaroitu runo
vessanpöntöstä: Vessan pönttö,/ monistettu veistos,/
valkoinen,/ korahtava mobile...
Havahduin Schreckin ohella toiseenkin
esikoiseen, Mirkka Rekolan Vedessä palaa oli myös
nimeltään veteen liittyvä. Rekolan otsikot oli otettava mukaan.
Lisäarvoa toi se, että niin Schreck kuin Rekola liittyivät
kotikaupunkiini Tampereeseen. He olivat syntyneet täällä. Alkoi kuin itsestään löytyä yhteyksiä otsikoihin, alitajunta
nostatti säkeitä paperille. Kanava oli auki.
Kolmantena sattui käsiini Harri
Kaasalaisen esikoinen Tuulastulet, nimi peilasi hienosti
Rekolan kirjan nimeen. Plus Kaasalainen oli myös tamperelainen,
vaikka olikin syntynyt Käkisalmella.
Jyri Schreckin kirjan
ensimmäinen sikermä on nimetty ”Talvimatkaksi”, tästä
assosioin Franz Schubertin samannimiseen laulusarjaan
Winterreise. Näistä keksin tehdä kirjaan oman sarjansa.
Hyllyssäni on useita levytyksiä Winterreisesta, omat
suosikkini ovat Dietrich Fischer-Dieskaun, Christa Ludwigin ja
Ian Bostridgen versiot. Bostridge on myös kirjoittanut
laulusarjasta oivaltavan teoksen Schubertin talvinen matka
(Basam Books, 2015). Winterreise pohjautuu saksalaisen Wilhelm
Mûllerin runoihin. Kirjassa on siis lisämausteena pieni vieras säväys.
Vaikka aivan kaikkiin keräämiini
otsikoihin en saanut aikaan tekstiä, on Veden äärissä yli 100 runoa. On mielenkiintoista nähdä kuinka kriitikoille särähtää se, että olen valinnut otsikot modernistirunoilijoilta,
50-luvulta. Modernismihan on nykyisin melkein kirosana. Pidän myös rohkeana sitä, että liitin mukaan Mirkka
Rekolan, jolla on ikoninen asema suomalaisessa lyriikassa. Mirkka
on kuulemani mukaan vinkannut muita lukemaan minun kirjojani, nyt
voin vinkata muita lukemaan hänen runojaan. Myös Jyri Screckin
hienot runot voivat saada Veden äärien kautta muutaman lukijan.
Tässä maistiainen tulevasta kokoelmasta. Kuvassa vedessä palaa Lapinniemen kylpylän valot:
 |
| Lapinniemen kylpylä (Kuva: AL) |
Ei taaperra
elementissään, kuikka
sukelluksissa.
Monta minuuttia
saan haroa silmin
tyyntä vettä,
tyyntä pintaa.
Vedessä palaa
(Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti