Katselen Pirkankadulle,
näen nöösin sotkevan   
   rossarilla ylämäkeen       
 ja vanhan Aronpuron   
       sauvakävelevän rinnettä alas.

Ponnistelu pysyy,         
      mutta pitääkö kirjoittamisen
olla näin yksinäistä     
koko matkalta. Kyllä.   

Bermudan kolmiossa.   
   Jotain tapahtuu               
kun mitään ei tapahdu.



                      Vaklaan pihalle aikasee  
                                           (Otsikko: Kari Aronpuro: Saa tulla (1996))

Kermankoski, Heinävesi  (Kuva: AL)

Häntä pidetään kahjona
  kun hän lakaisee edeltä
  tien jolla kävelee.

Mielensä, jainalainen makrolinssi,
  läheltä kuvattuna kirpuista
  kuoriutuu lumottuja hirviöitä.

On ystävällistä olla tallomatta,
   etteivät tule uniin.



                     Nekalan korkean taivaan alla etana, matkalla 
                           (Otsikko: Kari Aronpuro: Pietas, 1994)

(Kuva: AL)

(Kari Aronpuro tänään 80 vuotta. Tavanomaisen onnittelun sijaan
 runo otsikkoon "Ihmetys", Karin & Marran yhteisviritykseen)


Ihmetys tulee
  miettimättä,
loppumattomat aiheet

kuten se
kun puhutaan luonnon kutsuvan
ja tarkoitetaan
  tarpeilla käyntiä.

Miten voin sanoa
    rakkaani
tarkoittamatta muuta.

Sama kirkas väri
himolla, intohimolla,
 mullan vihreä peitto.

                           
                     Ihmetys

Valokuvan runo: Kari Aronpuro, Kuva: Marra Lampi

Ruuhkaisa silta,

  virta yli virran.

Nojaan kaiteeseen,

  mietin kanoottia,

jonka päästäisin irti.

              (Gösta Ågrenille)

Suomujärvi, Patvinsuo  (Kuva: AL)




Runo kokoelmasta POHJOISET TUULENPESÄT  (Enostone, 2020)
Julkistus 5.9 Työväenkirjallisuuden päivä, Tampere

Pirkankatu, Tampere  (Kuva: AL)

Jos luonnotieteelliseen saisi näytille

täytetyn Jumalan, ja viereiselle jäätelökioskille

  olisi silti pidempi jono.

Järkkyisikö maa, saisimmeko

tuta hänen vihansa, vai kuulisimmeko

  tuulessa lempeän henkäyksen --

Lapseni, käyttäkää

roponne tuulihattuihin, tahmatkaa sormet

  ettei teitä edes lasketa museoihin.

Juoskaa tämä päivä,

pitäkää aurinko päänne päällä, murehtimatta

  illan kimmeltävää viikatetta.

                                              ( Inspiraatio: Kimmo Kaivanto:

                                                 Moraaliton maisema 1970)

Näsikallio, Tampere (Kuva: AL)

  Kun haravoisi
   tuuli, veisi naapurin
   puolelle, miettii
   puutarhuri kirsikan
   kukkia ihaillessa.
         . . .


              ( Ps. Kuvassa ei ole kirsikka!)

Kauhaneva  (Kuva: AL)

Aamulla niihin
herää, tuulikelloihin,
aamulla vasta
kun soivat herkimmillään
ja olen unessa
kyllin monesti kierinyt 
   itseni ympäri.

Syntyjä: keveimmästä
kosketuksesta syvin kirkaisu,
kiirivät kurjet,
    laulujoutsenet,

Cantus Arcticus, ja vihdoin
    kaartaa taivas,

 kun kaamoksen yli on heilahtanut
    aurora borealis,
suurimman linnun siipi.



                          Cantus Arcticus


   Arto Lappi: Pohjoiset tuulenpesät (Enostone, 2020)
     
      Otsikko: Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus (1972)