Hän maalasi asetelmiinsa
kypsyneitä, niitä joilla
oli varaa lunastaa
tilaamansa muotokuva.

Otsan hän muotoili kallioksi,
nenän kielekkeeksi,
mutta varsinainen salaisuus oli:
lauma nälkäisiä lapsia,
ei varaa takertua ideoihin.

Totuus, kauneus
riittivät sellaisenaan.

Siksi hänet muistetaan
vuosisadastaan miltei ainoana.
. . .

 

Tilaa lehdille,
hengitykselle. Suotta
ei mullan alla
isoimmilla rungoilla
niin leveälti juuret.
. . .

Leikkisä lokki lentää
TAKOn pyöreästä O:sta.
Saman reiän etsii runoilija,
löytää taivaalta toisen taivaan,
sen mikä on kuviteltavissa.
Tunnistaa tyhjän tilan joka
ympäröi kaikkia kirjaimia.


(Juha Sirolle, 60-vuotisonnittelut)
. . .

 
Sade pisaroi
ikkunalautaan, pitää
sisällä pitkään,
hiljentää levottoman
sydämen tunnelmoimaan.
. . .
 

 
Kenties tunnen
paremmin luomesi kuin
sinut, heikolti
on viittoja kartassa
ihmiseen johtavassa.
. . .

Mitä hiljempaa
itse, sen kaikuisammin,
kumeammin soi,
kopistaa palokärki,
latvoissa askeltaja.
. . .

Jos oikein keskittyy
tähän unessakävelyyn,
astuu rohkeasti nuoralle -
aivojen turvaverkko
voi antaa myöden.

Pudottaa järkeilyn.
Voi tulla kutitetuksi
hymyn sulalla jalkapohjiin.
Nauraa itsensä hereille
omissa lakanoissaan.

Havahtua hiestä märkänä
ja luulla nähneensä pahaa unta.
. . .