Lapintiensillalta rautatiaseman suuntaan (Kuva: AL)

Huipulle leijannut,
sekin on lopulta
sulava, sortuva mereen,
yhtyvä virtaan,

hakeutuva
uudeksi veistokseksi
jonkun toisen
jääkauden kynnykselle.
. . .

Siltakatu, Armonkallio  (Kuva: AL)

Toinen tuoli on
kirjoille, ystävälle
tai termokselle.
Ei täällä kukaan jaksa
yhdellä istuimella.
. . .

Pajasaaren ylittävä rautatiesilta (Kuva: AL)

Nämä ovat sulapaikkoja,
palauttavat kaukaiset ajat.

Oliko tuolloin
ystävyys todempaa,
vai vähemmät ystävät tärkeämpiä.

Heti kun siimoista
tuli näkymättömiä
ne sotkeutuivat.
. . .

Satakunnan silta, Tampere (Kuva: AL)

En tiedä henkistymisestä,
oppia voin ammentaa.
Kuka meitä kieltää
vilkaisemasta, me itse.

On aika ajoin
heräteltävä itseään.
Polkua juurelta huipulle
ei voi vetää viivottimella.
. . .










K-18 versio:


Keksimänsä sanat,
ne haluaisin
maalata heidän iholleen,
lipaista jäljettömiin.

Unohtaa hetkeksi syvyydet,
yhtenä lihana
katsella silkkisiä,
syljestä kiiltäviä vatsojaan.
. . .

Siukolankatu, Juhannuskylä  (Kuva: AL)

Näette, ei siipiä.
Minun tehtäväni,
tasapainottaa kolmiyhteys,
ujuttaa sekaan
absurdi ulottuvuus:
minun luojani on
joko Buster Keaton
tai Harold Lloyd.
. . .

Tuomiokirkonkatu, Tampere (Kuva: AL)

Mitä tapahtuu
kun painaa napista.

Yksi alkaa heiluttaa
hypnotisoiden suitsutusastiaa.
Toinen nousee
pakkilaatikolle saarnaamaan.

Kolmas alkaa veisata.
Ja voi hyvä luoja,
kohta he kaikki veisaavat.

Alan takoa nappia,
Mutta ei ensimmäisen
painalluksen jälkeen mikään ole
enää pysähdytettävissä.
. . .

(Kuva: AL)

Vettä vai taivasta?
Taidetta vai kitschiä?
Puolittain tyhjä,
vai puolittain täynnä?

Ja kysymykset inisevät.
Emmekö voisi
vain nauttia tovin
tästä sinisestä hetkestä?
. . .