Kuin aavistellen
jalkoja - muurahainen
kourua pitkin.
. . .

Katusoittaja
potkiskelee itsekin
tyhjää kuppiaan.
. . .

Kumarruksensa
jokaiselle ovelle -
postinkantaja.
. . .


Kevään merkkinä
ensimmäisen kärpäsen
annetaan lentää.
. . .

 
Silmissä paljas tasanko,
kunnes jokin alkaa erottua.
Näet kivet, korret, 
hiljaisuuden sydänkäyrän.

Tarkentuu piirrin.
Kyllin läheltä katsottuna 
näet kaiken olleen yhtä vuoristoa.
. . .

 

Katettu vainajan tarhaan.
Nyt hän on itse valoa,
tulikärpästen kipinöita.
Sallii hämärän, metsänväen
käydä tervehtimässä.
Kunnes tuokkoset 
ovat tyhjät, tyhjentymättömät.

(Lassi Nummelle 14.3.2012)
. . .

 

Yöpakkasia,
ritinä anturoissa.
Aamu aamulta
kuin puhaltaisi korvaan
helisevämmän soinnin.
. . .

 

Baarin ovella
varis löytää apetta
oksennuksesta.

. . .

Terhakat silmät,
urpiainen pyrähtää
varpujen päissä.

. . .

 

Luulin lukeneeni:
miehen salattu voima.
Olikin: mielen salattu voima.
Ei miehellä sellaista ole,
työkalulaatikossa on työkaluja.
Nainen on hehku peiton alla,
mies vuotava siemen.
Silti tämä on ylistys
känsäiselle karheudelle,
pihaan vieritetylle lohkareelle.
. . .

RUNOUDESTA


Ei ole haitaksi
hiven hevosmaisuutta,
ylpeää korskahtelua.

Notkea sen pitää olla,
kuin vapisevan varsan,
jokaisen raajan taipua eri suuntaan.

Jätä heinäsi,
jos tarjota aioit, se tulee
omia aikojaan esiin.

Lauhkea otus,
jonka voi kuvitella hirviöksi.
. . .