keskiviikko 14. maaliskuuta 2018




Rauhaniemen vanhainkotia  (Kuva: AL)





Hitaita asioita,
luoda runo, kolata polku
portille saakka.

Mitä tahansa
saa aikaan
tulee sisältä lämmin.

Seuraavaan lumisateeseen
maailma on
kätteni jäljet.


           
                    Odotusta


                                                        (Arto Lappi:Veden ääret, Enostone, 2018)

keskiviikko 28. helmikuuta 2018


 






Se ei ole pelkästään
tunnelmallista, kun näen sinun
lukevan toisella puolen huonetta
otsalampun valossa,

minun ei tarvitse
      odottaa sinua kotiin.


                           Myöhään


(Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)










maanantai 12. helmikuuta 2018



Palatsinraitin silta, Tampere (Kuva: AL)


Jos taon
kysymysmerkin
suoraksi,
saan huutomerkin.
Silti kuiskaus
peittoaa sen
mennen tullen.
Silloin on
tuotava huulet liki,

kuiskattava
ihmisen korvaan.


              Varttumisesta

      (Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)







sunnuntai 4. helmikuuta 2018




Tuomiokirkon puisto, Tampere (Kuva: AL)





Paju raidaksi,
ihminen runoilijaksi.
On kasvamista.
Eikä sotketa tähän
ainoatakaan jumalaa.

                      Paju


       (Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)

Ps. Kuvan puu ei ole pajua nähnytkään, mutta 
      muuten kaikin puolin otos istuu runoon.








tiistai 30. tammikuuta 2018





Tässä on maaliskuussa ilmestyvän kirjan koko kansi. Upea!

Kansi: Jelena Salmi




torstai 11. tammikuuta 2018




MITEN TULEVA KOKOELMA VEDEN ÄÄRET (MAALISKUU 2018, ENOSTONE) ON SYNTYNYT


Lähdin alunperin tekemään Veden ääristä jatko-osaa edelliselle kokoelmalle, Sulavesien tanssille. Lähtökohtana oli vesielementti. Yhtenä päivänä satuin selailemaan Jyri Schreckin esikoiskokoelmaa Lumi, katselin runojen otsikoita, ja mietin samalla millaisia runoja itse kirjoittaisin samoihin otsikoihin. Schreckillä kävi niin, että hän jätti kolmen ensimmäisen kokoelman jälkeen runonsa otsikoimatta. Itse taas olen alusta lähtien, muutamaa yksittäistä lukuunottamatta, kirjoittanut ilman otsikoita.

Harjoitusta tähän taitoon on tullut viime aikoina yllin kyllin. Olen synnyttänyt kirjan verran elimäkeläisiä sananselityksiä tamperelaissanastoon. Tampere-Seuran kustantama Pökhölmistä päivää on silkkaa otsikkoon kirjoittamista, siitä löytyy yli 600 nimen alle nikkaroitua selitystä.

Päätin Jyri Schreckin kautta haastaa itseni ja katsoa mitä saan aikaan. Samalla oli itsestään selvää, etteivät omat runoni tule liittymään Schreckin runoihin millään tavoin. Otin käsittelyyn pelkät otsikot, löyhästi. Ja sijoitin otsikot vasta runojen jälkeen, jolloin niistä ei tule liian hallitsevia, ja runot voi lukea myös ilman niitä. Oma leikkinsä syntyy, kun jää miettimään miten otsikko liittyy runotekstiin.

Minulla oli mielessäni Bo Carpelanin kokoelma Kleen taulun nimi, joka sisältää Paul Kleen taulun nimien inspiroimia proosarunoja. Tuo kirja on mielettömän hieno, täynnä leikkisää kieltä. Kymmenkunta vuotta sitten muistan yrittäneeni innostuneena tehdä runosarjan ”Carpelanin kirjan nimi”, mutta en saanut tuolloin ideaan otetta. Asia vaati kypsyttelyä.

Toisena kävi mielessä Väinö Kirstinän kokoelma pitkän tähtäimen LSD-suunnitelma, jonka runot on kirjoitettu ja järjestetty kirjastoluokituksen mukaan. Kirstinän kirja sisältää hauskoja oivalluksia, esimerkiksi luokkaan 73 (Kuvanveistotaide) on nikkaroitu runo vessanpöntöstä: Vessan pönttö,/ monistettu veistos,/ valkoinen,/ korahtava mobile...

Havahduin Schreckin ohella toiseenkin esikoiseen, Mirkka Rekolan Vedessä palaa oli myös nimeltään veteen liittyvä. Rekolan otsikot oli otettava mukaan. Lisäarvoa toi se, että niin Schreck kuin Rekola liittyivät kotikaupunkiini Tampereeseen. He olivat syntyneet täällä. Alkoi kuin itsestään löytyä yhteyksiä otsikoihin, alitajunta nostatti säkeitä paperille. Kanava oli auki.

Kolmantena sattui käsiini Harri Kaasalaisen esikoinen Tuulastulet, nimi peilasi hienosti Rekolan kirjan nimeen. Plus Kaasalainen oli myös tamperelainen, vaikka olikin syntynyt Käkisalmella.

Jyri Schreckin kirjan ensimmäinen sikermä on nimetty ”Talvimatkaksi”, tästä assosioin Franz Schubertin samannimiseen laulusarjaan Winterreise. Näistä keksin tehdä kirjaan oman sarjansa. Hyllyssäni on useita levytyksiä Winterreisesta, omat suosikkini ovat Dietrich Fischer-Dieskaun, Christa Ludwigin ja Ian Bostridgen versiot. Bostridge on myös kirjoittanut laulusarjasta oivaltavan teoksen Schubertin talvinen matka (Basam Books, 2015). Winterreise pohjautuu saksalaisen Wilhelm Mûllerin runoihin. Kirjassa on siis lisämausteena pieni vieras säväys.

Vaikka aivan kaikkiin keräämiini otsikoihin en saanut aikaan tekstiä, on Veden äärissä yli 100 runoa. On mielenkiintoista nähdä kuinka kriitikoille särähtää se, että olen valinnut otsikot modernistirunoilijoilta, 50-luvulta. Modernismihan on nykyisin melkein kirosana. Pidän myös rohkeana sitä, että liitin mukaan Mirkka Rekolan, jolla on ikoninen asema suomalaisessa lyriikassa. Mirkka on kuulemani mukaan vinkannut muita lukemaan minun kirjojani, nyt voin vinkata muita lukemaan hänen runojaan. Myös Jyri Screckin hienot runot voivat saada Veden äärien kautta muutaman lukijan.

Jos olen saanut jonkun mielenkiinnon heräämään, hyvä. Olen itse tulevasta kirjasta melkoisen innoissani. Jokohan nyt karistan tankarunoilijan viitan harteiltani. Ei sillä, että sitä olisi mitenkään välttämätön karistaa. Yhä, sopivan idean sattuessa, harjoitan mielelläni tätäkin muotoa.

Tässä maistiainen tulevasta kokoelmasta. Kuvassa vedessä palaa Lapinniemen kylpylän valot:




Lapinniemen kylpylä  (Kuva: AL)



Ei taaperra
elementissään, kuikka
sukelluksissa.

Monta minuuttia
saan haroa silmin

tyyntä vettä,
tyyntä pintaa.


              Vedessä palaa

          (Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)













maanantai 8. tammikuuta 2018





Pursiseuran edusta, Mustalahti  (Kuva: AL)




Tapaillen tähtiä
kuin säkeiden pistekirjoitusta,
    siinä navigaatiomme.

Tänään kotona,
huomenna, en tiedä.

Sinäkin kirjoitit
    viimein purjeesi täyteen,
ja niistä lauseista

jäi hohtamaan läpi kajo,
suunta kohti sarastusta.

                 (i.m. Markku Into 8.1.2018)