Kun kuulen runoilijan kuolleen
muistan elävät,
sanansa, istutetut
puusta josta olemme veistetyt.

                   (Mirkka Rekolalle 7.2.2014)

Kirjoittaminen,
jokapäiväinen tie.
Miten miellyttävältä kuulostaa
lyijykynän rasahtelu.

Ja lopulta,
kaiken kumituksen alta
paljastuu puhtaan maan polku,
päivittäin nouseva lootus.
. . .